torstai 17. toukokuuta 2012

Tilkuista koottua

Malli: Stricktrends-lehti (Frühling 2012), ohje nro 30
 Lanka: Rowan Purelife (orgaanista puuvillaa)
Puikot: 3,5


Pieni tilkkumekko tai -tunika on ollut valmiina jo monta päivää odottamassa kuvaamista.
Ihastuin tähän malliin saksalaisessa Stricktrends-lehdessä (kevät 2012), ja päätin askarrella neuleen lähes alkuperäisessä värityksessään, vaikka yleensä vierastan beigeä tai ruskeaa vaatteissani.
  

Ohje oli yhden koon ohje, joten jouduin muokkaamaan sekä ruudut että yläosan pienemmiksi. Myös käyttämäni lanka on eri kuin suosituslanka. Ruutuja piti värkätä peräti 18 kappaletta, mutta tykkäsin neuloa niitä, sillä yksi ruutu valmistui suunnilleen yhdessä illassa. Työ tuntui etenevän, vaikka lopputulosta oikein ei hahmottanut kuin vasta lähes valmiina.

 

Bambupuikot olivat mainiot isojen neliöiden neulomiseen, sillä silmukat pysyivät mukavasti puikoilla eivätkä lähteneet luistelemaan. Työn loppuvaiheessa ompelemista ja päättelyä oli runsaasti, mutta viimein sain pujoteltua loputkin roikkuvat langanpätkät.


Leggingsien kanssa pidettäväksi vaate on hieman lyhyt minun makuuni. En kuitenkaan halunnut tehdä siitä pidempää, sillä tavoitteena olisi löytää valkoiset farkut, joiden kanssa mekkoa kelpaisi käyttää ihmisten ilmoilla.



Valokuvat ikävä kyllä paljastivat virheen, jota en ollut huomannutkaan. Olen yhdessä neliössä harpannut yhden ruskean kerroksen yli, ja ruudun keskiosa näyttää valkoisemmalta kuin muut. Ja tietysti juuri se ruutu sattuu olemaan kaikkein näkyvimmällä paikalla! Harmillista. Ehkä yritän vielä korjailla asiaa. Nähtäväksi jää myös, venyykö takapuoleen pussi istuessa. Joka tapauksessa: tykkään! :)

P.S. Tässä myöhemmin lisätty korjattu versio:


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Prinsessakakku

Hyvää äitienpäivää!


Juhlapäivän kunniaksi kokeilin prinsessakakkua, jonka toteuttaminen on kytenyt mielessä naapurimaan pikku Estellen syntymästä lähtien. Kakku oli melkoinen urakka, ja liivatteenkin kanssa vähän mokasin, mutta hyvä siitä lopulta tuli. Vähän säälitti kauhean työn päätteeksi upottaa veitsi sileään marsipaanikuorrutteeseen...
 

Äitienpäivänä ei haittaa, että kakku sisältää 6,5 dl kermaa...

 

Tässä taannoin reseptejä selaillessani hullaannuin ihanista kuvista niin, että seuraavalla markettireissulla hamstrasin ison kasan marsipaania, nonparelleja, suklaata ja sokerikuorrutetta. Eksyinpä lisäksi vielä erikoisliikkeeseenkin, josta hankin kunnollisen pursottimen tilpehööreineen, ison lastan sekä tikkaritikkuja. Haaveilen, että kesän tullen olisi aikaa satsata enemmän leivonnaisten koristeluun. Esteettinen esillepano kun ei todellakaan ole kuulunut vahvuuksiini. Kotiväelle syötetään mokkapalan reunaa ja kääretorttua suoraan leivinpaperista. Toivottavasti olen muistanut edes vierastarjottavat lastata vadille.