tiistai 31. heinäkuuta 2012

Angry äidin patakintaat



Edellinen tekeleeni silmälappu olikin vielä vaivaton askartelu, mutta näiden patakintaiden kanssa meinasi loppuvaiheessa mennä hermot. Paitsi että kone takkuili, minulle oli hitusen haastava temppu saada ommeltua vinonauha siististi paikalleen paksuun reunukseen. Ensin yritin kiepauttaa samasta nauhanpätkästä ripustuslenkinkin, mutta ompelujälki oli sen näköistä, että päädyin leikkaamaan kaistaleen pois ja ompelemaan nauhat uudelleen ilman lenkkiä.


Sain kulutettua patakintaisiin kaiken lopun Angry Birds -pyjamasta yli jääneen kankaan. Tummanharmaa kangas on leikelty vanhoista housuistani, jotka olivat paksuhkoa puuvilla-pellavasekoitekangasta. Luin juuri netistä, että pellava johtaa hyvin lämpöä, mutta ainakaan parilla koekäyttökerralla eivät sormet palaneet.

Kintaat ovat käännettävät.
Ihan vitsikkäät kintaat niistä lopulta tuli, vaikka vähän mutkia olikin matkassa. ;)

2 kommenttia:

  1. :D Raivolla ommellut kintaat siis... Olen harjoitellut ihan yliopistotasolla vinonauhareunoja, ja voin todeta, ettei se olekaan niitä yksinkertaisimpia rakenteita. Muutama vinkki olis mulla tuohonkin, jos vielä joskus haluat yrittää uudestaan. Mun pitää vissiin perustaa joku vinkkilinja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sanotaanko että pikkuisen hikeä pukkasi otsalle... ;) Vinonauhojen kanssa tulee taatusti takuttua myöhemminkin, joten tänne vaan vinkkejä! :)

      Minulla ei ole rima kovin korkealla tuon ompelun suhteen (koska taidotkaan eivät ole), ja kelpuutan omaan käyttöön tuollaiset sinne päin -tekeleetkin. Lahjaksi en kuitenkaan kehtaisi ompeluksiani antaa!

      Poista