perjantai 19. lokakuuta 2012

Tuoli


Tuolinpäällinen on viimein valmis. Taisin aloittaa sen jo elokuulla, mutta matkan varrella ilmenneet motivaatio- ja tekniset ongelmat ovat viivyttäneet loppurutistusta.


Lontoo-kankaan ostin kesällä Kööpenhaminasta, ja se sopii vahvuudeltaan hyvin sisustuskankaaksi. Kääntöpuolelle ostin samantyyppistä yksiväristä beigeä kangasta.


Pehmusteeksi laitoin levyvanua, ja istuinosaan pujotin lisäksi ohuen vaahtomuovilevyn. Levyvanulla vuoratun kankaan ompeleminen pikku koneellani ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Ompelus mahtui nipin napin paininjalan alle, ja koneeni suoriutui hädin tuskin reunatikkauksista.


Siksi jouduin välillä muuttamaan suunnitelmaani ja pitämään tuumaustauon. Aioin ensin tikata selkänojan yläosan etu- ja takaosat kiinni toisiinsa kuten alkuperäisessä pehmusteessa oli, mutta siitä koneeni ei olisi selvinnyt. Päädyin lopulta kiinnittämään läpän nauhoilla, vaikka niitä on nyt vähän liian monessa kohdassa.


Tässä vielä ennen ja jälkeen -kuvat.
 
         

Vanha pehmuste oli aikoinaan kaunis, mutta ohut puuvillakangas oli kahdenkymmenen vuoden aikana likaantunut ja rikkoutunut korjauskelvottomaksi.

Uutisia neulerintamalta:

Pääsin tällä viikolla tapaamaan Annaa, josta Mia on kertonut minulle paljon. Kesällä neuloin Annan suunnitteleman Jüri-puseron, ja oli hauskaa ja mielenkiintoista tutustua tähän tehoneulojaan! En voi kuin ihailla hänen ideoitaan, tuotteliaisuuttaan ja materiaalien tuntemustaan, kuten myös Mian. Mukana tapaamisessa oli myös Anne Lappeenrannasta. Kiitos Mia, kun otit minut mukaan! :)

Keittiöstä:


Viime viikonloppuna juhlittiin sukulaisporukalla kuopuksen synttäreitä. Sankari toivoi, että äiti leipoisi futakakun. Tällainen siitä tuli.


Kakku on tehty samalla prinsessakakun ohjeella kuin keväinen äitienpäiväkakku. Kuvat eivät ole erityisen kauniit. Laitan sen kiireen piikkiin, sillä vieraat odottivat jo kahviaan. Alimmasta kuvasta on kynttiläkin jo nykäisty irti. ;)


2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! Hienoa, että lähdit mukaan ja jaksoit katsoa neulomistamme. Tuo kakku on erityisen hieno! En voi näyttää sitä kotona esikoiselleni, sillä en ole niin taitava kakuntekijä kuin sinä...

    VastaaPoista