sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Nuori neuloja

Hämmästykseni oli melkoinen, kun lauantaiaamuna menin herättelemään nuorta neitiä. Hänpä istuikin neuleen kanssa sängyllä, vaikka on aina moittinut neulomista tylsän hidastempoiseksi puuhasteluksi! Lanka oli aamutuimaan hissuksiin valikoitu varastostani, ja sopivat puikotkin olivat löytyneet. Onneksi lanka oli jämäkerä eikä jokin uusi puserolankani. ;)


Vaikka tämä blogi kai periaatteessa on minun käsitöitäni varten, en malttanut olla esittelemättä 12-vuotiaan tekemää kauluria. Varsinkin, kun minulla ei edelleenkään ole omia neuleita esiteltävänä. Tyttö halusi kirjoittaa myös blogitekstin itse minun "suullani", ja pitäähän se toki julkaista:
  
"Tyttö tarvitsi kipeästi uutta kaulahuivia, joten päätti itse tehdä sellaisen. Hän löysikin juuri sopivan värisen lankakerän. Pinkki kaulahuivi valmistuikin nopeasti, sillä sen tekeminen kesti vain kaksi päivää. Lopputulos olikin loistava ja lähes virheetön. :) MOHAIR LANKAA JA KAUPASTA OSTETTUA + PUIKOT VIITOSET TASAN!!!"

:D Lanka on oikeasti Raggia, villan ja nylonin seosta...


Kaulurin omistaja on tosi tyytyväinen tuotokseensa. Ja olen minäkin ylpeä. Apua tarvittiin ainoastaan yhden pudonneen silmukan poimimiseen. Tämä oli lapsen toinen isompi loppuun saatettu neuletyö. Kolme vuotta sitten minä sain lahjaksi hienon pitkän huivin. :)

Olen aivan epätoivoinen käteni kanssa. Se ei vain parane. H-a-r-m-i-t-t-a-a kaikki hukkaan heitetty aika, jonka olisi voinut käyttää neulomiseen. Olen käynyt kahdella lääkärillä, akupunktiossa, hierojalla/fysioterapeutilla sekä vyöhyketerapiassa. Lisäksi olen käyttänyt erilaisia mömmöjä: tulehduskipulääkettä, Voltarenia ja kylmävoidetta. Nyt on testissä kinesioteippi. Tulossa on vielä ainakin kolmas lääkäri ja magneettinappi. Mitä vielä voi tehdä? Huoh.



7 kommenttia:

  1. Hieno kauluri! Noita samanlaisia on eräs urani innokkain ryhmä tehtaillut oikein urakalla tänä syksynä. Melkein joka päivä joku kyseisestä ryhmästä on tullut pyytämään lisää lankaa. Epäilen, että tyttäresi on saanut seurata vierestä intoa ja onnistumisen kokemuksia, ja päättänyt kokeilla itsekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitin kehut perille. Kiitos! Tulisipa tuollaisia innostuksen puuskia lisääkin. Neulominen oli kaikesta päätellen jopa hauskaa.

      Sain satikutia tuosta käyttämästäni kauluri-nimityksestä. Täytyy korjata, että kyseessä onkin tuubihuivi, ei kauluri.

      Poista
    2. Aivan, se on tuubihuivi. Neiti voi hakea seuraavaan puuskaansa langan minulta. Tarjolla on myös herkullisia jäätelövärejä. Tulisi yksi koulutyö tehtyä siinä samalla ;)

      Pääasia kuitenkin on, että tytär on nyt saanut hyvän ja ehkä jopa innostavan kokemuksen neulomisesta.

      Poista
    3. Tarjoan tuota vaihtoehtoa. Seuraavaksi voisi kokeilla huivin neulomista suoraan renkaana.

      Poista
    4. Tai Bactus -huivia, joka on ollut viime vuosien hitti, kun Ravelrystä katsoo. Huivissa lisätään toisessa reunassa yksi silmukka ja kun ollaan puolivälissä, aletaan vähentää.

      Poista
    5. Osa Ravelryn Bactuksista olikin tosi hauskoja! Näytän niitäkin, mutta tuputtamaan minun ei auta ruveta.. ;)

      Poista
    6. Ei missään nimessä, eikä minunkaan. Innon voi sammuttaa hetkessä...

      Poista