Neulomisen korvikkeeksi kaivoin kangaspalat esiin ja ompelin jotain pientä.
Uusi silmälappu on ollut harkinnassa jo pitkään, joten surautin sellaisen trikoosta omien mittojen mukaan. Yöt alkavat olla taas pimeitä, mutta aamusella kiskaisen nämä päähän, kun verhon raosta pilkistävä valo meinaa herättää liian aikaisin.
Trikoo osoittautui mainioksi materiaaliksi silmälappuun. Kankaiden välissä on ohutta vanulevyä. Olin ostanut silmälapun ompelemista silmällä pitäen mustaa kuminauhaakin, mutta en muista, minne olen laittanut sen. ;) Laatikosta löytyi kuitenkin pätkä vinonauhan tyyppistä kummaria, joka toimii hyvin.
Huomenna on tulossa vieras ihan ulkomailta asti, joten tuttujen herkkujen (mangojuustokakku ja kostea suklaakakku) lisäksi testikeittiössäni valmistui minttusuklaaleivoksia Kinuskikissan ohjeella. Hyviä ovat leivokset, vaikkakin aika työläitä monien jäähdyttelyvaiheiden takia. (Jopa jääkaappi käy vähän hitaalla, sillä lämpötila sisällä on 28,9 astetta...)
Guten Appetit! :) |
Harmillisen sitkeä tuo sinun rasitusvammasi! Sitkeyttä ja malttia lepäämisen suhteen!
VastaaPoistaMitä herkkuja! Onneksi herkuistasi nauttiminen näin netin kautta ei lihota...
Kiitos kannustuksesta! En oikeastaan ihmettele rasitusvamman syntyä, olenkin neulonut välillä hurjia tuntimääriä putkeen. Ja sitten olen maalannut ja urheillutkin rannetta rasittaen... Mutta eiköhän vaiva siitä aikanaan parane.
PoistaMitä herkkuihin tulee, en ole uskaltanut kokeilla, vieläkö voin mennä entisissä farkuissa töihin... ;)