Lanka: Viking Baby ull Puikot: 3 |
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Top down -kokeilu
Halusin tehdä villatakin varastoon ostamastani lilasta merinovillasta. Kun sopivaa mallia ei tähän hätään ja tälle langalle tuntunut löytyvän, päätin kokeilla ylhäältä alaspäin neulomista ilman ohjetta. Muuten kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin, vain kauluksesta tuli vähän liian lörppö. Kuvittelin pienen kauluksen asettuvan ilman kavennuksiakin, mutta ei. No, en jaksanut purkaa vaan korjasin asian pujottamalla kaulukseen ohuen kuminauhan. Niin kauan kun kummari kestää, kaulus toimii. ;)
Väri poikkeaa tavanomaisesta repertuaaristani melkoisesti!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei Anne! Kaunis on tuo väri langassasi! Myös minulle käy usein itsesuunnittelemissani top-down -neuleissa niin, että kaula-aukosta tulee liian iso tai löysä. Pitäisi vain olla rohkeutta tehdä siitä riittävän pieni. Neuleen paino vetää sen kuitenkin aina suuremmaksi.
VastaaPoistaHei, pitkästä aikaa! :)
VastaaPoistaKaulus tuppasi nousemaan pystyyn. Ilmeisesti kauluksen aloitus pitäisi olla pieni, ja levennykset kannattaisi aloittaa jo kaulusalueella. Tällä periaatteella tein vihrässä kesäneuleessani, tosin alhaalta ylöspäin, ja kauluksesta tuli hyvin istuva.