sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Korviketoimintaa

Uskottava se on, että ranteen oikuttelu ei katoa muutaman neulomattoman päivän jälkeen. On siis parasta yrittää pitää kunnolla taukoa, vaikka vähän harmittaa. Lilasta villatakista puuttuisi enää helma ja toinen hiha, mutta työ odottakoon korissa terveempiä aikoja.

Neulomisen korvikkeeksi kaivoin kangaspalat esiin ja ompelin jotain pientä.


Uusi silmälappu on ollut harkinnassa jo pitkään, joten surautin sellaisen trikoosta omien mittojen mukaan. Yöt alkavat olla taas pimeitä, mutta aamusella kiskaisen nämä päähän, kun verhon raosta pilkistävä valo meinaa herättää liian aikaisin.

Trikoo osoittautui mainioksi materiaaliksi silmälappuun. Kankaiden välissä on ohutta vanulevyä. Olin ostanut silmälapun ompelemista silmällä pitäen mustaa kuminauhaakin, mutta en muista, minne olen laittanut sen. ;) Laatikosta löytyi kuitenkin pätkä vinonauhan tyyppistä kummaria, joka toimii hyvin.



Huomenna on tulossa vieras ihan ulkomailta asti, joten tuttujen herkkujen (mangojuustokakku ja kostea suklaakakku) lisäksi testikeittiössäni valmistui minttusuklaaleivoksia Kinuskikissan ohjeella. Hyviä ovat leivokset, vaikkakin aika työläitä monien jäähdyttelyvaiheiden takia. (Jopa jääkaappi käy vähän hitaalla, sillä lämpötila sisällä on 28,9 astetta...)

Guten Appetit! :)
Lopuksi on todettava, että eipä taida jännetupentulehdus tai mikä lie tykätä myöskään sähkövatkaimen pitelystä...

2 kommenttia:

  1. Harmillisen sitkeä tuo sinun rasitusvammasi! Sitkeyttä ja malttia lepäämisen suhteen!

    Mitä herkkuja! Onneksi herkuistasi nauttiminen näin netin kautta ei lihota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! En oikeastaan ihmettele rasitusvamman syntyä, olenkin neulonut välillä hurjia tuntimääriä putkeen. Ja sitten olen maalannut ja urheillutkin rannetta rasittaen... Mutta eiköhän vaiva siitä aikanaan parane.

      Mitä herkkuihin tulee, en ole uskaltanut kokeilla, vieläkö voin mennä entisissä farkuissa töihin... ;)

      Poista