keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Retkahdusten aikaa tämä kesä(kin)


Joku kumma retkahdus sattui taas. Lankaa tursuaa kaapeista, mutta silti sitä pitää ostaa koko ajan lisää. Paris Hiltonin pusero oli lehdessä niin kertakaikkisen tyylikkään näköinen, että pakkomielteen riivaamana marssin hätäpäissäni ruokakaupan lankahyllylle ja poimin kärryyni kaikki loput luonnonvalkoiset Tennessee-kerät. Paris ei ole varmaan neulonut puseroaan Tennessee-langasta, enkä varmasti onnistu koskaan tekemään omastani samanlaista, mutta nuo kerät oli vain pakko saada.

Lila neuletakki on vielä kesken, ja toinen käsi on nyt ruvennut vihoittelemaan paljosta neulomisesta. Yritän pitää muutaman päivän tauon, ettei vaiva pahentuisi. Takki valmistunee joskus, mutta nähtäväksi jää, mitä Tennessee-langoille tapahtuu. Paris-neule ei taida olla oikein syyskamaa, ja Tennessee on luultavasti liian paksuakin tuollaiseen neuleeseen.

Olen myös ostanut lisää sukkalankoja. Ihan kuin niitäkään ei olisi joka paikka väärällään. Juuri sain muutaman pitkään pyörineen kerän neulottua, ja nyt lankaa on taas entistä enemmän varastossa. Olen alkanut potea lievää ahdistusta neulomista odottavien lankakerien takia. Miten tästä selvitään?


Lankaretkahdukset eivät sentään onneksi näy vyötäröllä niin kuin nämä kermaherkut. Kinuskikissan Pätkis-muffinsseja tuli tehtyä kaksi kertaa peräkkäisinä päivinä. Mansikka- ja suklaakermavaahdolla koristettuna.



 

2 kommenttia:

  1. Podet siis lankakrapulaa - älä huoli, se on tuttua minullekin. Itselläni on parasta aikaa morkkis ostamieni kankaiden suhteen, enkä puhu nyt New Yorkin ostoksista. Ne ovat "matkamuistoja" ja siis ihan eri asia kuin kankaiden ostelu ilman selkeää tarvetta.

    Kun oikein paha morkkis iskee, lajittelen langat/kankaat ja (pienen) osan lahjoitan pois - milloin minnekin. Mitä tulee neulojan ranteeseen, niin lepo auttaa. Itselläni oli tuo vaiva tammikuussa ja säikähdin kovin, sillä ranteeni olivat tosi kipeät. Kuukauden ajan yritin pysytellä pois neuleiden kimpusta ja pidin välillä tukisiteitä, tosin välillä retkahdin neulomaan.

    Kermaherkkujen suhteen en osaa neuvoja antaa. Oma vyötäröni kasvaa aina kesäisin ilman tuollaisia kermaherkkujakin. Aloitin juuri lenkkeilyn pitkän tauon jälkeen, ja toivon sen tepsivän jenkkakahvoihini.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Olemme olleet reissussa, ja siksi vastaus on viipynyt. Lankojen läpi käyminen ja lajittelu lienee hyvä idea. Ajattelen tekeväni loppulangoista "jotain pientä sitten joskus", mutta aina se jää, kun kuitenkin tykkään mieluiten neuloa puseroita.

    Rannevaiva on tosi harmillinen, kun sormet syyhyävät neulomahommien pariin. :/ Lomamatkan ajaksi jätin sentään puikot kotiin, mutta pitäisi malttaa pitää vieläkin pitempi tauko, että ranne saisi kunnolla levätä. Ei ole kyllä helppoa, kun työ on kesken!

    VastaaPoista