torstai 7. kesäkuuta 2012

Uusia ulottuvuuksia

Olen oppinut monta uutta asiaa viime aikoina. Mia avasi minulle yhtenä iltapäivänä Ravelryn mahdollisuuksia. Olin luvannut monta kertaa tutustua sivustoon omin päin, mutta aina se vain jäi muiden kiireiden jalkoihin. Kurssi oli oikein hyödyllinen ja mukava, kiitos siitä Mia!


Olen myös vihdoin kokeillut top-down -neulomista. Ensimmäinen työni on tämä Annan suunnittelema Jüri. Ihastuin Annan mallissa pehmeään kaulukseen ja kahden langan yhdistelmään (jotka siis tästä vielä puuttuvat). Vartalo-osa neulotaan alpakasta ja kaulus ja hihansuut mohairista. Langat löytyivät melkein omasta varastosta, ostin vain muutaman kerän lisää alpakkaa. Päästäkseni alkuun tarvitsin kuitenkin apua. Kiitos Mialle ja Annalle todella ystävällisestä palvelusta! :)


Ja keittiöstä:


Olen tehnyt tuttavuutta mantelimassan kanssa. Käytin raparperimantelimuropiirakkaan viimevuotista satoa pakastimesta, sillä uudet varret ovat vielä todella pieniä. Pohja tehtiin mantelimassasta, munista ja inkivääristä, päälle raparperit ja murutaikina. Tämä ohje oli Kotivinkissä 8/2012. Ei ollut niin hyvää, että tekisin toiste.


Ja tässä vielä 12-vuotiaan taidonnäyte. Valkosuklaamuffinit marsipaaniötököillä koristeltuna. Aika söpöjä, vai mitä?

5 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävät sekä Jüri että keittiön tuotokset! Annan vielä yhden vinkin tuohon Jüriin: kannattaa neuloa hihat ensin valmiiksi asti, sillä ne saattavat muuttaa miehustan ja pääntien asettumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin ajattelinkin, ja olen jo aloittanut toista hihaa. Tein olkavarret muutamaa senttiä lyhyemmiksi kuin ohjeessa, ja sen takia hihanaukot myös vähän eri tavalla.

      Poista
    2. Tuo on juuri top-down -menetelmän etu. Voi sovittaa heti, ja muuttaa samantien, jos on nähtävissä, että hongikkoon menee.

      Poista
  2. Voi, olet edistynyt kovin paljon! Vaikein osa on ohi. Millaista alpakkaa käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kesälomalla on aikaa neuloa. Tosin kotikin pitäisi siivota...

      Alpakkani on Hjertegarnin Exclusive Alpaca (superwash baby). Se on ihanan pehmeää. Langan seassa on ohuita vaaleita "karvoja", kuten kuvasta näkyy.

      Olen aika tyytyväinen puseron alkuun. Tein ehkä pari lisäystä liian paljon tuonne olkapäälle, koska sinne tuli pienet terävät kulmat. Myös tiukka käsialani saattaa olla tähän syynä. Kiristän kulmat pois lopuksi. Malli on kyllä hieno! Odotan kovasti, että pääsen tekemään kaulusta!

      Poista