torstai 28. kesäkuuta 2012

Lomaneule numero 2




Armeijanvihreä pusero on valmistunut. Aiemmin kerroinkin, että inspiraation lähteenä tähän oli Filati-lehdestä löytynyt toppi, josta päätin tehdä hihallisen version. Suunnittelin neulovani täyspitkät hihat, mutta lyhyemmät hihat sopivat sittenkin ohueen ja kevyeen puseroon paremmin.


Värin lisäksi mallissa viehätti auki puretuista silmukoista muodostunut reikäkuvio. Resorit on neulottu kaksinkertaisella langalla. Lanka olikin superriittoisaa, sillä koko puseroon kului vain nelisen kerää eli noin 200 grammaa!


Käyttämäni lanka ei yllätys, yllätys, ole samaa kuin ohjeessa, joten silmukkamäärät eivät tietenkään täsmänneet sellaisenaan. Pienensin myös hihanaukkoja. Summassa neulotut raglankavennukset onnistuivat ihmeen hyvin.


Väljyyttä olisi voinut olla tässä puserossa vielä vähän enemmän, mutta hyvä näinkin.

Malli: muunnelma mallista nro 25, Filati Pocket 2/2012
Lanka: Fine Wool, Schachenmayr (100% villaa)
Puikot: 3,5 ja 4,5 (puikkosuositus langalle 2-2,5)

Huh, kuvaussessio julkisella paikalla on ohi. Hämmentävää olla kuvattavana, kun vieraat ihmiset katsovat. En silti ole vihainen tuossa kuvassa, vaan kirkkaan ilman häikäisemä! ;)


Ja vielä sitruunanraikas tervehdys keittiöstä:


Hyytelökakkuja on tullut viime aikoina väsättyä jos jonkin verran. Nyt oli testivuorossa Domino-keksipohjainen mangojuustokakku, joka osoittautui erittäin hyväksi ja raikkaaksi. Liivatetta voisi ehkä olla yksi lehti enemmän, jotta kakkupalat säilyttäisivät paremmin muotonsa. Dominomaisen mango-juustokakun ohje aukeaa tästä.

2 kommenttia:

  1. Siitä tuli kaunis! Kuvaussessioita tuijotteleviin sivullisiin tottuu kyllä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Mia! Tykkään puserosta tosi paljon itsekin. Tuon reikäneuleen kanssa saa vain olla varovainen, ettei se takerru mihinkään. Kerran vetelin silmukoita puoli tuntia takaisin paikoilleen, kun neule tarttui käsilaukun vetoketjuun, ja siihen venyi yksi piiiitkä silmukka. Onneksi sain korjattua. ;)

    VastaaPoista