maanantai 6. elokuuta 2012

Tuulahdus Tanskanmaalta


Ravelry vinkkasi monta lankakauppaa Kööpenhaminassa, joista yhteen pääsin sisälle asti ihastelemaan laadukasta valikoimaa. Muut lankakaupat "osuivat reitin varrelle" sunnuntaipäivänä, jolloin ne olivat kiinni. Mutta ei se mitään. Näyteikkunaostokset sopivat oikein hyvin, sillä langat olivat ainakin tässä yhdessä kaupassa todella kalliita. Tyydyin vain haaveilemaan ja hypistelemään ihania villakeriä ostamatta ainuttakaan.


Kaupassa pisti silmiin erityisesti tämä hylly, jossa oli valmiita puserolankapussukoita ohjeineen mukaan napattavaksi. Suomessa olen nähnyt vastaavia pusseja pipon tai huivin valmistamiseen, mutta onko meillä tällaisia puseropakkauksia myynnissä?

*         *         *

Sattumalta löytynyt pikkuinen kangaskauppa houkutteli ostoksille värikkään näyteikkunansa ansiosta, joka ei kyllä kuvassa pääse täysin oikeuksiinsa. Alennuskyltitkin lupailivat kohtuullisia hintoja.


Mukaan tarttui tällainen sekalainen valikoima söpöjä ja hauskoja puuvillakankaita:


Poika 8v. ihastui Lontoon kartta -kankaaseen, joten siitä saattaa joskus tulla tyyny tai muuta helppoa hänen huoneeseensa. Pätkät suloisia bambi- ja pöllökankaita oli ostettava vain, koska ne olivat niin ihania! ;)

Yritän taas pikkuhiljaa palailla neulomisen pariin sen verran kuin käsi antaa myöten. Aloitin välipalaksi sukkaa helposti neulottavasta pehmeästä langasta, sillä lilan neuletakin jatkaminen tauon jälkeen tökkii. Mutta neuleasioista myöhemmin lisää.

8 kommenttia:

  1. Mä oon niin samaa mieltä Poika 8v:n kanssa! Tosin on nuo muutkin kankaat nimenomaan söpöjä!

    VastaaPoista
  2. Hienot ostokset!

    Kävimme viime kesänä Legoland-reissun yhteydessä Tanskan toiseksi suurimmassa kaupungissa Aarhusissa, ja tein nuo samat havainnot. Hintataso on tosiaan suomalaisin silmin korkea, mutta laatu on myös. Oliko myynnissä shetlannin villaa keriltä? Se on Tanskassa yleistä. Nuo neulepaketit johtunevat siitä, että lankakauppaa pitää tavallisesti neulesuunnittelija, jolloin hän yleensä myy omia mallejaan valmispaketteina. Muistanet Uppercutin? Se on myös tanskalaisen suunnittelijan tuotos ja ostettu pakettina, tosin helsinkiläisestä lankaputiikista. Ohjetta ei voinut ostaa ilman lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mia,

      Viisastuinpa taas! ;) Olen tässä pohdiskellut sellaista varsin epärelevanttia seikkaa, että mahtaako näissä valmispaketeissa olla niin paljon lankaa, että se riittää suurimpaan kokoon vai onko pusseja eri koille (miten se taipuu?!) ja siis eri lankamäärille! :D Vaikka yleensähän on kyse vain 1-2 kerän vaihtelusta...

      Minä kun en ole kovin materiaalitietoinen, niin en tullut katsoneeksi, mitä villaa ihailemani kerät olivat. Sellaista vähän karkeampaa mutta kuitenkin pehmeää ja aika ohutta villaa oli paljon tarjolla kerinä, ja sitä olisin halunnut ostaa, mutta en raaskinut. Laadukkaan tuntuisia tosiaan olivat.

      Poista
    2. Voi, se shetlanninvilla on ihanaa! Minä raaskin ostaa sitä Aarhusista kolmiohuivin verran 150 g. Kurkistapa tulosta tuolta.

      http://www.lepopuikko.blogspot.fi/2011/09/vihdoinkin-valmista-finally-fo.html

      Vastaavaa lankaa tuo maahan espoolainen pienyrittäjä. Laitan sulle linkin, kun saan yrityksen nimen päähäni.

      Suunnittelijat sarjoittavat neuleensa, joten lankamäärä on kutakuinkin kohdillaan paketeissa. Tietysti käsiala vaihtelee. Minä esimerkiksi neulon löysää, ja voin usein jättää yhden kerän pois suositusmääristä. Mallin modaukset on tietysti myös asia erikseen (pidempi helma/hihat tms.).

      Mitä tulee lankojen hintoihin, niin minä olen myös tarkka euroistani, mutta tänä kesänä en ole säästellyt. New Yorkin lankakaupoissa en harkinnut hetkeäkään, jos mieli teki jotakin. Mutta en myöskään ostanut kauppojen kalleimpia lankoja, vyyhti (=100g) saattoi maksaa jopa 40$! Hypistelyn perusteella en nähnyt niissä mitään eroa halvempiin lankoihin.

      Joskus halpuus muodostuu minulle sudenkuopaksi. Palasimme eilen Riikasta, ja piidahdin matkalla myös Virossa Raasikussa Aaden tehtaanmyymälässä. Odotahan, kun näät ostokseni Lepopuikolla... taidan asettaa itselleni ostolakon, tai sitten on perustettava anonyymit lankaholistit -ryhmä ;)

      Poista
    3. Linkkaamasi villahuivi on hieno. Shetlanninvilla on varmaan kallista maahantuojallakin. Voisin harkita ostamista, jos olisi valmis suunnitelma, mitä siitä tekee. En viitsinyt ostaa Tanskasta niin kallista lankaa vain jemmaan, enkä varsinkaan nyt, kun käsivarteni oikuttelee edelleen vähäisestäkin neulomisesta. Vaiva alkaa harmittaa jo ihan toden teolla. Tänään hain viimein tukisiteen ja paketin Buranaa Voltarenin tueksi.

      Jaahas, Viron-ostoksia odotellessa! :) Anonymous yarnaholics, hih!

      Poista
    4. Nyt tuli mieleen se yritys, Villa Ellu, jonka nettisivut löydät tuolta

      http://www.ellun.fi/index.shtml?n=index&sn=false

      Valitettavasti sivuilta ei löydy hinnastoa, eikä kuvia shetlanninvillasta, mutta tuolta löydät Knoll Yarnsin Supersoft -langan värikartan:

      http://knollyarns.com/collections/supersoft-shade-card.php#

      Villa Ellun löydät helpoiten Kädentaitomessuilta syyskuussa, jolloin lankoja pääsee hypistelemäänkin, niin ei tarvitse sikaa säkissä ostaa.

      Poista